27. marraskuuta 2011

Hei hulinaa

Onpas tullut pitkä tauko kirjoittamiseen. Jäi Kesäyön hullutuksen saldokin raportoimatta, mutta eihän se kovin putkeen mennyt. Mitäs aloitin niin monia sukkia. Bonesit sentään sain kesällä valmiiksi.
Lanka on Colinette Jitterbug väri Ischia, jonka sain viime vuonna salaiselta neuleystävältä. Puikot 2.5 ja vajaa vyyhti noihin meni. Eivät jääneet itselle vaan lähtivät äidin matkaan, kun kastelun jälkeen ne osoittautuivat liian löysiksi.

Jotain pipoa ja lapasta on tässä välillä myös valmistunut (tai jäänyt odottamaan lankojen päättelyä, kröhöm), huomionarvoisimpana ehkä ennen pikkuinsinöörin syntymää aloitetut Hello Kitty -lapaset. Toisesta puuttui Kitty-kirjailu, vaan ei puutu enää! Ja ihan ovat sopivat, että kahden vuoden kasvuaika oli oikeastaan vaan hyväksi. Kuva majailee jossakin toisaalla vielä, lisään sitten kun se on siirretty.

Sain vihdoin ja viimein myös kesällä aloitetut Ken söi kesävoin -sukat valmiiksi mutta niistä ei ole vielä kuvaa. Olin luvannut itselle että mitään ei nyt aloiteta ennen kuin nuo valmistuu, joten kauhealla tuskalla urakoin ne pois puikoilta että pääsin aloittamaan Dahlia-neuletakkia. Ihanaa! Ostin Kädentaidot-messuilta Titityyn osastolta Silkbloom Finoa tähän tarkoitukseen ja nyt menen jo selän kukkakuvion toista kaaviota loppupuolella. Kaverin Dahlian näin viikolla töissä livenä ja oli ihan pakko saada oma työn alle heti.

Joulu tulee. Apua sentään, taas. Omatekemiä joululahjoja ei tänä vuonna kyllä jouda tekemään, paitsi ehkä yhden tai pari. Ehkä. Rakentaminen pistää arkea aika tavalla uuteen järjestykseen.