7. kesäkuuta 2016

Sulaa hulluutta

Niinpä niin. Taas lähdin mukaan Kesäyön hullutukseen, en tiedä miksi. Hulluuttani kai. Koko kevään on ollut tosi vaikeaa taas löytää motivaatiota käsitöihin, mutta nyt startiitti riehuu niin ettei mopo meinaa pysyä käsissä.

Ensimmäiseksi aloin käyttää viime vuodelta jääneitä Puro Batikin jämiä kirjanmerkkeihin. Malli on No wrong side bookmark, jonka molemmat puolet näyttävät kivalta, ei ole selvää oikeaa ja nurjaa puolta. Kolmosen puikoilla näitä olen neulonut, joissakin on häntä ja helmi, toisissa hännän päissä vain solmu. Neljä näitä on yhteensä tekeillä, kolme jo valmista.

Sitten tulevalle siskonpojalle neuloin myssyn Dropsin ohjeella ja Sandnes Lanettilla, puikot 2,5 mm. Viimeistelykeijua odottelen vielä saapuvaksi.

Haipussukankin aloitin, kun kaveriporukalla on puuhasteltu huonojen haielokuvien iltaa. Jos vaikka käsilaukuksi ottaisi mukaan, heh. Lanka on hyvin marinoitu Tenneessee ja koukku 3,5 mm.

Tähän saakka kaikki langat ovat löytyneet omista varastoista, mutta tänään lipsahti. Kävin Kerästä ostamassa Quince & Co:n Larkia, koska (ja todellakin nyt on hulluus iskenyt, helle pehmentänyt pään tms.) meinaan tehdä itselleni Sportsit.

Lisäksi kävin Merletossa ostamassa espadrilles-pohjat ja puuvillalangat itselleni ja Kultakutrille, joka myös tahtoi omat. Tämä malli löytyi Kotiliesi Käsityöt 5/2015 -lehdestä hyllystä. Aika tavaran kaupittee, ei olekaan noista lehdistä tullut juuri mitään tehtyä ikinä...

Nyt ajattelin silti muutamat kasvonpuhdistuslappuset neuloa tai virkkailla jämäpuuvillasta, -hampusta ja -bambusta. Katsotaan mitä tulee ja mitä iho tykkää niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti