29. heinäkuuta 2010

Viuhkalle tarvetta

Helle sen kun jatkaa hellimistään, ja meillä kun ei ole edes ilmalämpöpumppua niin ainoa keino vilvoitella on käydä uimassa. Onneksi ranta on kävelymatkan päässä! Eilen käytiin kultakutrin kanssa keskustassa Kukkaisviikkojen ohjelmaa ihmettelemässä, ja sillä reissulla sain olkapääni punaisiksi. Ei siis narutoppeja enää minulle ennen kuin iho on parantunut.

Kuuma sää ei tosiaankaan houkuta villaneuleiden pariin. Kultakutrin vaaleanpunainen Ice Queen on ollut jäissä parina iltana, koska näpit ovat niin kosteat ettei tulisi mieleenkään alkaa mohairin kanssa temppuilemaan. Plus sössin jotenkin helmien laitossa ja niitä tuli kylvettyä neljälle ihan väärälle kierrokselle, eli melkein koko luomus on menossa purkuun... Grreat.

Kainaloihin saakka edennyt Vihervaarakin on jäissä, koska siihen varaamaani Rowan Soft Tweediä on varastossa niin paljon, että siitä saisi vaikka Sylvin aikaiseksi. Pitkäaikainen unelma, jonka nyt tahtoisin toteuttaa, vaikka se tarkoittaisikin Vihervaaran purkamista tällä erää.

Kirjanmerkkirintamalla en heittänyt edellisen epäonnistumisen jälkeen kirvestä kaivoon vaan kokeilin uutta mallia.
Fan Bookmark syntyi Novitan virkkauslangasta kolmosen koukulla. Lisäsin muutamat lasihelmet tupsuun väriä tuomaan. Kaunis ja helppo malli!

Ai niin, tilasin Interweave Knitsin iät ajat sitten ja tänään eka numero löytyi postilaatikosta, jee! En ole vielä avannut sitä kääreistään kun odotan rauhallisempaa hetkeä paneutua aiheeseen asiaankuuluvalla hartaudella.

26. heinäkuuta 2010

Kaunis Bitterroot

Huivi on pingotettu ja parit ulkokuvat otettu.
Kultakutri poseeraa. Ei ehditty kovin monta kuvaa saada, kun kuulemma kädet väsyi ja piti päästä muihin touhuihin.
Kaunis tuli, ja väri on mukavan eläväinen. Olen aina ollut suuri sinisen ystävä, mutta vihreä on pikku hiljaa kiilaamassa kakkoseksi.

25. heinäkuuta 2010

Silkkiä ja luoteja, eikun helmiä

Bitterroot on valmis. Ihana. Kaunis. Vaan ei vielä kunnolla kuvattu. Eilen ennen pingottamista otin siitä kumminkin pari kuvaa kylppärin lattialla kun en malttanut odottaa!


Valmiit mitat on 125 x 57 cm ja Sea Silkiä meni vajaa vyyhti. Riskillä olisi voinut kokeilla yhtä ylimääräistä mallikertaa koska lankaa jäi yli jonkun verran, mutta koska purkaminen (varsinkin helmien) on niin työlästä niin parempi näin. Helmet ostin Helmimerestä, ne ovat koon 6 siemenhelmiä ja väritys on aika jännä: keltaisen helmen sisus on sininen, oikeastaan jopa turkoosi. Sisus näyttää vihreältä keltaisen lasin läpi ja saa koko helmen vaikuttamaan vihreältä. Sopii hienosti keltavihreään langan sävyyn.

23. heinäkuuta 2010

Puikkoja piisaa

Kuten joskus aiemmin jo mainitsin, olen unelmoinut uusista puikoista joiden kaapelit mukautuisivat nätisti ja liitokset olisivat ehjiä. Vertailin eri settejä netissä ja olisin varmaan hankkinut Addin pyörösetin jos hintaa ei tarvisi miettiä. Tyydyin kuitenkin edullisempaan ratkaisuun ja kipaisin Lankaideasta KnitPro Symfonie Wood Deluxe -setin muiden ostosten (kuten kahdet kengät, käsilaukku, mineraalipuuteri, bikinit, postikortteja - oli tehokas iltapäivä) ohessa.

Testaus on vielä tekemättä, mutta onneksi kaverin kanssa jo aiemmin saatiin selvitettyä kiristystyökalun mysteeri. Koetettiin eka käyttää sitä kuin meisseliä tai vastaavaa, vaikka se toimiikin vain vipuna. Onneksi kaveri keksi sen lyhyen pyörittelyn jälkeen.

Ei nuo puikkohankinnat vielä tuohon loppuneet, koska setti ei sisällä 40 cm:n kaapelia. Sen jos ostaa niin tarvii vastaavasti hankkia lyhyemmät kärjet joka kokoa. Harmi kun ei ole mitään merkkipäivää tiedossa ennen joulua ettei voi lahjatoiveeksikaan laittaa.

18. heinäkuuta 2010

Happy feet

 Tein viime vuonna itselleni ja lahjaksi parit sneaker-sukat eri ohjeiden risteytyksenä. Sukat olivat niin mukavat että tein sitten toisetkin omaan käyttöön.
Malli on Ullan Sneaker-sukkaset 2,5 mm puikoilla, mutta lisäsin vähemmän kuin ohjeessa eli joka puikolla oli 16 silmukkaa. Lanka on Regia Design Line Kaffe Fassett, väri Mirage Storm, ja melkein koko kerän sain näihin kulumaan.
Nämä hassut tossut taas voi pukea jalkaan miten päin vaan. Ohje on Novitassa 6/2002. Lanka on 7 veljestä, ihana Martta-punainen väri ja puikot 4.
Ja vielä olisi yksi valmis huivin kyhäelmä lisättäväksi valmiiden pinoon, Fun Drop Stitch Scarf kerästä Novitan Havaijia vitosen puikoilla. Pääsinpä siitäkin kerästä eroon.

17. heinäkuuta 2010

Synttärilahjaksi

Innostuin kirjanmerkeistä. No tämän kanssa meinasi sekin innostus lopahtaa, tuli meinaan aika hirveän näköinen... Ei mennyt sitten synttärilahjaksi kuten olin suunnitellut.
Lace Bookmark Novitan virkkauslangasta 3.5 mm puikoilla. Pikkuinsinööri on hukannut nuppineulat jonnekin enkä löydä niitä mistään, joten eihän tätä saanut pingotettua ollenkaan. Muutenkin hiukan huono ratkaisu tuossa kun kavennukset tulee molempiin reunoihin, aika möykkyistä jälkeä etten sanoisi.
Koska jokin lahjaidea piti keksiä tämän mentyä mönkään niin jatkoin lasinaluslinjalla. Ostin valkoista ja harmaata Tennesseetä (huom: ainoat varta vasten KYH-projektiin ostetut langat) ja virkkasin muutamat kukkaset lisää. Toivottavasti sopivat valkoisen värin ystävän sisustukseen!

Hattusatoa

Kummallakaan lapsosella ei ollut kesähattua joten piti kaivella varastoista sopivaa lankaa ja ideoita. Syntyi sitten hattuja sekä lapsille että nukelle.
Novitan Samosta kerä ja Malibun jämiä kaveriksi, vitosen virkkuukoukku ja vapaata inspirointia, tuloksena auringonkukkahatut pikkuäidille ja hänen lapsoselleen. Eihän nuo ihan just nappiinsa visiota vastanneet mutta hällä väliä, kunhan tulisi vain käytettyä.

Iänpäiväisestä Lidlin Colorado-langasta oli sitten tarkoitus tehdä pikkuinsinöörille Newsboy Hat. En tiedä missä tokkurassa syötin tiheyden ja päänympäryksen, sillä tuloksena oli justiinsa passeli lippis nukelle... Seuraava yritys oli taas liian iso jopa minulle, mutta onneksi kolmannella kerralla sain oikean kokoisen aikaan.


Oikeaan kokoon (48 cm) loin 75 silmukkaa nelosen puikoilla, lisäsin 15 reunuksen jälkeen ja neuloin reilut 3 tuumaa ennen kavennusten aloittamista. Vielä kun lippiksen saisi pysymään ipanalla päässä niin hyvä.

Hellettä, lomaa ja keskeneräisiä töitä

Lomailu alkoi heti juhannukselta joten ei ole paljon tullut koneella istuttua. Mökillä lähinnä, ja nyt kotosalla ulkona koska aurinko todellakin hellii. Tällaisina viikkoina viilentävä ilmastointi ei olisi ollenkaan hassumpi juttu.

Kaikki 26 hullutteluprojektia sain puikoille ennen juhannusta vaikka tiukkaa teki, ja vielä tiukempaa tekee saada kaikki keskeneräiset valmiiksi.. Tässä listaukseni KYH-projekteista:
  1. Bitterroot-huivi
  2. Virkattu mukinalunen
  3. Dominosukat (jäivät kesken)
  4. Päähuivi
  5. Gatsby-kirjanmerkki
  6. Tossut
  7. Mökkitossut (jäivät kesken)
  8. Auringonkukkahattu
  9. Sneaker-sukkaset
  10. Virkattu raitahuivi
  11. Pitsinen kirjanmerkki
  12. Auringonkukkahattu nukelle
  13. Virkattu viuhkakoru metallilangasta
  14. - 18. Lasinalunen
  15. Lippis nukelle 
  16. Lippis pojalle
  17. Kukkasukat (jäivät kesken)
  18. Ice Queen (jäi kesken)
  19. Vihervaara (jäi kesken)
  20. Havaiji-huivi
  21. Viuhkamainen kirjanmerkki
  22. Kaulakoru fanttilangasta ja helmistä
Huh huh. Ei pitäisi tekemisen ihan heti loppua. Ja silti tekee mieli aloittaa jotain uutta...