21. joulukuuta 2011

Viime hetken virkkaukset

Tänä vuonna joulu tulee kyllä ihan liian aikaisin. En ole varautunut kyllä mitenkään, edes suklaata ei ole kaapissa! Kamalaa sentään. Pikkupakolla virkkailen iltojen ratoksi lumitähtiä Patonsin ohjeilla. Pitäisi vielä ehtiä tärkätä ne tänään että ehtivät päiväkotiin huomenna opettajille lahjaksi.

Ja sitten kuvia noista aikaisemmin mainituista valmistuneista!


Ekaksi Ken söi kesävoin -sukat Ilun Neulekirjasta. Väri on tosi kiva, tulee mieleen toisaalta hillat, toisaalta syksyn maaruska. Lanka on Menitasta ostettu Lana Grossa Meilenweit Solo Tono, väri 5221 ja puikot 2,5 mm. Kuten kuvista näkee, löyhäkierteinen lanka on nyppyyntynyt käytössä jo aika tavalla, mutta toivon ettei nuo nyt ihan räjähdä käsiin (tekeillä on vielä Casanovat samasta langasta erivärisenä).


Sitten vielä näytille nämä Hello Kitty -lapaset. Projektihan kesti 2,5 vuotta kun toinen lapanen jäi kirjomatta... Lapaset ovat 7 veljestä Novitan ohjeella, kirjonta erilaisia jämälankoja, Woolia lähinnä kai.

9. joulukuuta 2011

Pakollinen pohjanvaihtoviikko

Hmph. Edellinen sivupohja, niin kauniin sininen kuin olikin, alkoi käyttäytyä kummallisesti ainakin omalla miniläppärillä katsottuna, joten oli pakko taas vaihtaa. Mitään jouluisaa ei nyt pikavilkaisulla löytynyt niin mennään tällä peruspohjalla.

Dahlian selkäkuvio valmistui parissa päivässä, ja nyt menen oikeaa etukappaletta viidettä senttiä. Saa nähdä miten koon valinta onnistui ja pitääkö tehdä lisäpituutta. Alaosasta tein jo yhtä pitkän kuin yläosasta eli loin sitä varten 50 silmukkaa, kun haluan että helma tulee kunnolla pepun päälle. Ostin lankaa ihan reilusti jotta pienet mittamuutokset olisivat mahdollisia.

Käsityömessuilla muuten hipelsin kaikkia ihania lankoja ja nyt hirveästi himottaisi BC Garn Manu ja siitä tehty kauluri. Mitään noin pehmeää ja ihanaa ei ole hetkeen tullut vastaan. Onneksi on niin vähän vapaa-aikaa nykyään että ei kauheasti kerkeä shoppailla uusia projekteja varten.

27. marraskuuta 2011

Hei hulinaa

Onpas tullut pitkä tauko kirjoittamiseen. Jäi Kesäyön hullutuksen saldokin raportoimatta, mutta eihän se kovin putkeen mennyt. Mitäs aloitin niin monia sukkia. Bonesit sentään sain kesällä valmiiksi.
Lanka on Colinette Jitterbug väri Ischia, jonka sain viime vuonna salaiselta neuleystävältä. Puikot 2.5 ja vajaa vyyhti noihin meni. Eivät jääneet itselle vaan lähtivät äidin matkaan, kun kastelun jälkeen ne osoittautuivat liian löysiksi.

Jotain pipoa ja lapasta on tässä välillä myös valmistunut (tai jäänyt odottamaan lankojen päättelyä, kröhöm), huomionarvoisimpana ehkä ennen pikkuinsinöörin syntymää aloitetut Hello Kitty -lapaset. Toisesta puuttui Kitty-kirjailu, vaan ei puutu enää! Ja ihan ovat sopivat, että kahden vuoden kasvuaika oli oikeastaan vaan hyväksi. Kuva majailee jossakin toisaalla vielä, lisään sitten kun se on siirretty.

Sain vihdoin ja viimein myös kesällä aloitetut Ken söi kesävoin -sukat valmiiksi mutta niistä ei ole vielä kuvaa. Olin luvannut itselle että mitään ei nyt aloiteta ennen kuin nuo valmistuu, joten kauhealla tuskalla urakoin ne pois puikoilta että pääsin aloittamaan Dahlia-neuletakkia. Ihanaa! Ostin Kädentaidot-messuilta Titityyn osastolta Silkbloom Finoa tähän tarkoitukseen ja nyt menen jo selän kukkakuvion toista kaaviota loppupuolella. Kaverin Dahlian näin viikolla töissä livenä ja oli ihan pakko saada oma työn alle heti.

Joulu tulee. Apua sentään, taas. Omatekemiä joululahjoja ei tänä vuonna kyllä jouda tekemään, paitsi ehkä yhden tai pari. Ehkä. Rakentaminen pistää arkea aika tavalla uuteen järjestykseen.

25. kesäkuuta 2011

Ei ihan menny niinku Strömsössä

Nonni, juhannus tuli ja sain kyhäiltyä vain 14 projektia alkuun 25 sijaan. Parempi onni seuraavalla kerralla... Nyt oli vain niin raskas jakso töissä, ettei kotona reilun 10 tunnin työpäivän päälle jaksanut ideoida pikkuprojekteja.

Lampunvarjostimeen sain virkattua 10 tähteä. Jollei tekeleestä synny varjostinta niin kaunis liina kumminkin. Ja hienointa on se, että nämä on kaikki jo valmiita, ei siis ole keskeneräisiä projekteja kauheaa kasaa odottamassa.

Mustasta Novitan Luxus Wavesta aloitettu hihatin on edennyt ihan mallikkaasti, vaikkei se kaavailtuihin kesäjuhliin ehtinytkään. Silloin oli tosin 31 astetta lämmintäkin, ettei motivaatio neuleen valmiiksi saamiseen ollut mitenkään huipussaan.

Harunin sain neulottua valmiiksi ja torstaina annoimme sen kesälahjaksi lasten perhepäivähoitajalle. Malli oli sellainen että sen voisi toistekin tehdä.

Sitten aloitin vielä parit sukat Neulekirjasta, Bonesit ja Casanovat. Nämä matkaavat kesälomareissulle mukaan. Tarkoitus oli ottaa joku neuletakki mökkineuleeksi, mutta ei vain ehtinyt suunnitella sitä sen pitemmälle.  Hartiatkin ovat kyllä sen verran jumissa, että ehkä tällä lomalla keskityn enemmän lukemiseen ja muuhun oleiluun.

18. kesäkuuta 2011

Kesäisiä kiireitä

KYH ei etene hyvin, mitä vähän epäilinkin. Ekalla viikolla sain hyvin pysyttyä tahdissa, mutta sen jälkeen iski työpaikan iltapippaloinnit ja projektikiireet, joten kovasti olisi kirittävää. 5 aloitettua työtä - not good.

Sain kuningasidean alkaa virkata lampunvarjostinta makuuhuoneeseen, kun plafondin lasikuvussa on ilkeä särö. Mary Oljen malleista kaivoin Kuningatar Annan tähden (englanninkielinen ohje täällä) ja niitä olisi kolme nyt valmiina Kotiväestä 2,5 mm koukulla. Aika paljon on matkaa että noista lampunvarjostimen saa... Ja miten ne pitäisi yleensäkään yhdistää että saisi pallon aikaiseksi? Ikinä en ole mitään myöskään tärkännyt, että sekin täytyy opetella tässä samalla.

Mutta jotain iloista kerrottavaa tässä silti on, sain meinaan Harunin urakoitua parissa viikossa valmiiksi!

Oli pakko ottaa kuva vaikka huivi on vasta pingottumassa. Lanka on Marks & Kattensin Alpaca Silk, jota kului melkein 2 kerää 3,5 mm neliskanttisilla puikoilla. Lanka on mukava neuloa, kivan pehmeää ja sileää ja käyttäytyy nätisti. Ei halkeile tai muuta. Huivista ei tullut ihan niin iso ja näyttävä kuin olisin toivonut, mutta ihan hyvä kumminkin, n. 105 x 55 cm. Tämän annan ensi torstaina lahjaksi lasten ihanalle perhepäivähoitajalle, kun kultakutri nyt jää pois ja siirtyy syksyllä eskariin (hui!).

29. toukokuuta 2011

Kesäyön hulluttelua taas kerran

Joku täytyy ihmisessä olla vialla, kun kaiken kiireen keskellä ilmoittaa itsensä jälleen kerran KYHiin mukaan. Tarkoitus on siis aloittaa uusi projekti kesäkuussa joka päivä juhannukseen saakka, ja saada nämä 25 työtä valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. 

Viime vuonna olin hoitovapaalla, kesä helli ja lapset ulkoilivat suurimman osan aikaa, jolloin itselle jäi hyvin aikaa istua kutimet kädessä. Tänä vuonna olen jälleen töissä, jokseenkin stressaavassa sellaisessa vieläpä, ja lisäksi rakennusprojekti pitäisi saada elokuussa käyntiin. Kesälomaakaan ei ole kuin kolme viikkoa. Mutta täytyy yrittää ottaa rennosti ja tehdä vaikka Barbien vaatteita, jos tuntuu että aika ei riitä muuhun.

Koetan kauhealla tohinalla saada Helmen valmiiksi ennen koitosta, ja hämmästyttävää kyllä nelosen puikoilla tulee valmista niin että kohisee! Jos nyt laskisin läppärin käsistäni ja jatkaisin neuleen parissa, voisin saada ainakin vartalo-osan valmiiksi vielä tässä kuussa.

Niin juu ja jotain pientä tässä sain välilläkin tehtyä, pienet lapaset vauvalle samaan settiin junasukkien ja kaverin tehtaileman neuletakin kanssa. 
Nämä tein Palinosta kolmosen puikoilla ja Novitan Talvi 2004 -lehdessä ollutta ohjetta mukaillen.

14. toukokuuta 2011

Pitsiä

Kliksuttelin Johanna-kirjakerhosta miehelle synttärilahjaa ja kas, sielläpä oli myös Nancy Bushin Knitted Lace of Estonian suomenkielinen versio Pitsihuivit neuloen alennuksessa. Hintaa oli vajaat 16 euroa ja kun sain vielä 6 euron bonusalen niin ei kauaa tarvinnut harkita.

Samoilla postikuluilla ostoskoriin päätyi myös Antti Riikosen Suomalainen perennakäsikirja. Peukaloni ei viherrä sitten ollenkaan, mutta jonkinlaisia kasveja sitä pitäisi varmaan unelmatalon pihalle sitten joskus istuttaa. Parempi valita sellaisia kasveja, jotka tulee toimeen erittäin vähäisellä hoidolla... Nykyisen kodin edellinen emäntä oli kouluttautunut puutarhanhoidon saloihin, joten pihalla on jos jonkinlaista laiminlyötyä perennaa. Näistä nykyisistä pidän todella paljon kuunliljoista, syysleimuista ja alppikärhöstä.

7. toukokuuta 2011

Kesän kynnyksellä villaa ylle

Kaunis ja lämmin päivä, otollinen nappiostoksiin muun muassa.
Kauppahallin nappikaupasta ostin pussillisen kukkanappeja ja sain vihdoin Still Lightin valmiiksi.
Lanka on Punta Yarns Merisock Space Dyed, jota kului nyttysen verran vajaat 5 vyyhteä. Messuilta ostetussa langassa oli kahta eri värjäyserää minkä kyllä huomaa, mutta en anna sen häiritä. Olen niin tyytyväinen. Langasta lähti väriä niin neuloessa kuin kastellessa, joten annoin tunikalle etikkakylvyn varmuuden vuoksi. Toivottavasti siitä on apua eivätkä muut vaatteet ala muuttua turkooseiksi...
Taskut ovat tosi kivat! Ja äärimmäisen kätevät kun sinne saa kännykkää sun muuta pois käsistä.
Ohjeesta poiketen tein täyspitkät hihat, kun olen melkoinen vilukissa. Kunhan saan paremmat kolmosen puikot ja teen välillä vähän kesäisempiä juttuja, palaan tähän malliin varmasti. Silloin voisi kokeilla vajaamittaisia hihoja niin tulisi hieman eri näköinen.

30. huhtikuuta 2011

Helmeilevää vappua!

Still Lightin langanpäät on tuttuun tapaan päättelemättä ja nappi hankkimatta. Säät muuttuivat yllättäen niin keväisiksi, että villatunikalle ei oikeastaan ole tarvetta juuri nyt.

Pienet vauvasukat väkersin junasukkien ohjeella pomon tulevalle vauvalle, lankana Hjertegarn Palino. Mukavan tuntuinen lanka. Jatkoin myös viime kesänä kesken jääneitä Esther-sukkia ja toisen sain valmiiksikin, paitsi että se on liian pitkä ja pitää purkaa.

Siitä masentuneena aloitin tuubikauluria Cacaosta aikaisemmin valmistuneen baskerin kaveriksi. No sen kanssa kävi sitten niin, että yhdistäessä tein kaulurista vahingossa moebiuksen tyyppisen kierreratkaisun, minkä hoksasin vasta kun kauluria oli viitisen senttiä. Eli purkuun meni sekin, lenkkialpakkaa vielä joten tosi helppo homma.

Jotta keskeneräisiä ei olisi liian vähän kerralla, kävin vielä Lankaidean muuttoalesta ostamassa Allhemp6-hamppulankaa ja Titityystä tilasin Helmen ohjeen sähköpostiin. Voi mitä ihanuutta kun saa vaihteeksi käyttää nelosen puikkoja ja valmista syntyy käden käänteessä! Epäilyttää vaan että onko mulla tiheys pielessä ja mahtaako valmis takki sopia päälle, kun vähän tiukkaa pukkaa tulemaan.

Kesä tekee yllättävää kyllä tuloaan, ja sen kunniaksi vaihdoin sivupohjaksi jotain vähemmän hyytävää. Sinistä sen silti olla pitää!

2. huhtikuuta 2011

Hidasta on

En ole aikoihin tehnyt mitään isotöisempää kolmosen puikoilla, ja voi olla että taas hetki menee ennen kuin unohdan tämänkertaiset kärsimykset. Pikkuinsinööri sai tosiaan vielä kahdet Knit Pron päät katkottua, joten olen kitkutellut iänikuisilla puikoilla Still Lightia eteenpäin. Koetin torstaina Lankamaailmasta katsoa uusia tilalle, mutta kun siellä ei ollut Addia niin jatkan urheasti vanhoilla eteenpäin. Kuinka sileän neulominen voi olla niin äärettömän tylsää?

Still Lightissa on molemmat hihat menossa, koetan varmistella että lanka rittää varmasti. Yritän tehdä hihoista täysimittaiset, mutta kun tein jo helmaan pikkuisen lisää mittaa, saattaa hanke saada nolon lopun. Muuten malli on tosi kiva kun olen sitä sovittanut, mutta pätkävärjätty lanka oli sittenkin vikatikki. Ostin langat Menita Outletista toiseenkin tunikalliseen, tällä kertaa tummansinistä Grignasco Flaviaa, mutta ne varmaan saa odottaa hetken tai päätyvät johonkin muuhun käyttöön kun on tuo sen verran puuduttavaa menoa. Kaiken hyvän lisäksi ranteet ovat alkaneet oireilla. Seuraavaksi on pakko saada jotain nopeasti valmistuvaa!

Kerrassaan mitään muuta en ole saanut aikaiseksi. Tai hetkinen: torstaina tehtiin työkavereiden kanssa retki myös HelmiQ:hun, ja samana iltana nykersin vielä rannekorun isoista lasihelmistä ja kuminauhasta. Helmiostoksilla pitäisi muuten olla aina selkeä visio siitä mitä on etsimässä: kaupassa pää sekoa kaikista väreistä ja muodoista eikä siellä saa mitään järjellistä suunnitelmaa aikaiseksi, vaan mukaan tarttuu vähän mitä sattuu.

2. maaliskuuta 2011

Purtti ja bling-bling-pipo

Työ tuntuu haittaavan vapaa-aikaa sen verran, ettei jaksa illalla paljon koneella istua. Blogi on saanut olla oman onnensa nojassa mutta eipä toisaalta ole paljon valmistunutkaan.

Tänä talvena on tuota pakkasta riittänyt, ja se toimi hyvänä motivaattorina tehdä pikkuinsinöörin Purtti-takki valmiiksi. Eihän siinä ollut kuin kainalosaumojen ompelu, lankojen päättely ja vetskarin ompelu tekemättä.
Lankana tässä on Araucania Ranco Multy jota kului hieman reilu vyyhti. Malli on Ilun Neulekirjasta, paksummalle langalle kylläkin joten sovelsin sujuvasti koon 130 silmukkamääriä kokoon 90. Vetoketjun ompelin ihan koneella kiinni kun oli niin kova kiire saada takki käyttöön. Minä ja ompelukone ei tulla oikein juttuun, mutta tämä meni sentään kertayrityksellä oikein. Oli myös ensimmäinen kerta kun neuleeseen ompelin mitään koneella.

Vastapainoksi tälle ja muille tummasävyisille neuleille mitä tällä hetkellä puuhastelen ostin Novitan Kidettä sävyssä prinsessa ja tekaisin kultakutrille uuden kevätpipon.
Malli on Thorpe (Ravelry-linkki) ja tein sen kutosen puikoilla. Minulla oli pieni nyttyrä Kidsilk Hazen jämiä jotka yhdistin Kiteeseen, ja lopputuloksena on kivan pörheä pinta. Ei mohairia koko pipoon riittänyt, mutta sitä ei oikeastaan kunnolla huomaa.

30. tammikuuta 2011

Keskeneräinen elämä

Muistaakseni höpisin jotain yhden projektin aloittamisesta kerrallaan tänä vuonna. No juu...

Tässä olisi Lovejoyta kahden vyyhdin verran.
 Tässä Purtti odottaa että joku ompelisi kainalosaumat, päättelisi langanpäät ja kiinnittäisi vetoketjun.
Still Light -tunika on edennyt raglanlisäysten verran ja pian pitäisi erottaa hihasilmukat odottamaan vuoroaan.

Ikuisuusprojekteja ei lasketa edes mukaan, mutta silti on ihan kiitettävästi noita isompia projekteja tullut aloitettua taas kerran.

Ja sitten on se kaikkein isoin projekti eli taloprojekti. Sille perustin ihan oman bloginsa kun tuntuu että täytyisi senkin edistymistä jollain tasolla suunnitella ja seurata.

23. tammikuuta 2011

Valokuvaajan vapaakuukausi

Näyttää ettei tässä kuussa tule valokuvattua mitään, joten mennään tekstipäivityksillä sitten. Toisaalta, eipä tässä ole ehtinyt mitään viimeistelläkään joten ei ole edes mitään kaunista esiteltävää.

Pikkumiehen Purtti-takki on pois puikoilta ja enää pitäisi käydä vetoketju hankkimassa. Tosi kivaa lankaa neuloa tuo Araucania Ranco Multy. Ja vaikka väritys on aika kirjava, sointuvat värit mukavasti toisiinsa eikä lopputulos ole liian levoton.

Kun sain neuleohjeiden oston käynnistettyä niin hankinpa sitten heti toisenkin maksullisen ohjeen, Ravelrysta tällä kertaa... Kyseessä on Veera Välimäen Still Light -tunika jota aloittelin jo kolmosen puikoilla Punta Yarnsin Merisockista (tuli marraskuussa sitä messuilta hamstrattua juurikin tunikaa varten). Siitä langasta muuten irtoaa aika tavalla väriä! Kynnet ja sormenpäät on sinisenä ja etusormessa on kiva vauhtiraita.

Unelmatalo on nyt vihdoin saatu suunnitteluasteelle. Pestasimme arkkitehdit Tiina Vimparin ja Tuomo Nakarin asialle ja torstaina kävimme heidän kanssaan katsomassa tontin hankia ja nietoksia. Vähän kauhistuttaa että onko meistä oikeasti tähän mutta se on menoa nyt.

7. tammikuuta 2011

Suuria suunnitelmia uudelle vuodelle

Iloista alkanutta vuotta! Nyt kun syksyn salainen neuleystävä -kierros on ohi ja oma ystäväni L8 on viimeisen lähetyksen saanut voin viimein paljastaa kenelle paketteja tuli koottua. Kevään rinki alkaa pian, mutta taidan sen jättää nyt väliin ja keskittyä muihin puuhiin. Pitäisi se taloprojektikin saada alulle pikku hiljaa.

Tein tänään sitten sen mitä olen kauan meinannut: ostin Sylvin ohjeen. Luottokortin omistajan elämä on aivan liian helppoa. Nyt kun pää on saatu auki niin ties mitä hankintoja tulee tehtyä, vaikka lehtiä on nurkat väärällään ja netti pullollaan ohjeita ihan ilman eestä.

Tiedossa olisi siis Sylvi jossain vaiheessa tätä vuotta... Mutta ensin teen Lovejoyn pois alta. Ainakin kovasti yritän, onhan siihen jo yksi vyyhti Pirtin kehräämön kampavillaa saatu uppoamaan. Vanhat pois puikoilta ensin, se on nyt lupaus tälle vuodelle. Poikkeuksen sääntöön tekee tarve: jos on PAKKO saada vaikka uudet lapaset lapsille niin ne voi aloittaa vaikka jotain muuta olisi jo puikoilla. Ja sen vuoksi aloitin Lovejoyn kanssa yhtä aikaa Purtti-takin (Ravelry-linkki) sovelluksen pikkuinsinöörille, kun ei sillä raukalla vain ole mitään pakkasvaatetta. Tuli tilattua Araucanian Ranco Multya juuri siihen tarkoitukseen niin pakkohan se nyt on tehdä heti kun on kerran tarvetta.

Lovejoy tummansinisestä langasta illalla telkkarin kelmeässä hohteessa ja kynttilänvalossa ei aina ole kaikkein helpointa herkkua, joten tein välipalana Teetee Cacaosta itselle myssyn. Kuvatodisteiden puuttuessa palaan siihen myöhemmin. Cacaosta joudun ehkä aloittamaan myös tuubikaulurin, koska täytyyhän sitä nyt mätsäävä huivi saada hatun pariksi, eikö? Pakkorako, ei voi mitään.